Pimastuikkelin matka maailmassa

tiistai 28. lokakuuta 2008

Talviaikaan siirryttiin ongelmitta


Tämä talviaika tuntuu sopivan meidän perheelle kesäaikaa paremmin! Pinja on nyt herännyt aamulla n. 7.30 syömään ja kahdeksan aikoihin ollaan alettu vaihtamaan päivävaatteita ja vaippaa.. 9 maissa otetaan jo ensimmäiset päiväunet, jotka kestää n. tunnin verran. Sitten seurustellaan, leikitään leluilla ja syöpötellään parisen tuntia, ja taas päiväunille. Nämä unet onkin sitten melkoisen pitkät, 3-5h, ja mieluiten nukutaan ulkona. Äiti pääsee samalla lenkille ja kylille hoitamaan asioita, ja silti jää aikaa touhuta kotonakin. Näin tiistain kunniaks aloinkin siivoamaan, ja innostuin imuroimaan ja tuulettamaan alakerran, järjestelemään tavaroita paikoilleen ja tiskejä laittamaan. Sitten istahdin hetkeksi käsitöiden pariin. Ajattelin yrittää kutoa tossut Pinjalle, tarkoituksella melko isot, koska muuten niitä ei ehtisi käyttämään :)

Päivisin yritetään touhuta kaikenlaista mielenkiintoista. Välillä makoillaan lattialla, välillä istutaan sitterissä ja leikitään leluilla, lueskellaan Herra Neliö kirjaa (joka onkin muuten mielenkiintoinen ja hauska), toisinaan köllötellään sängyssä ja kuunnellaan miten pelle-mobile soi! Monesti vaipanvaihdon yhteydessä vaihdetaan vaatteetkin, että varmasti ehditään käyttää kaikkia :D Ja kun väsy meinaa iskeä, hypätään usein kantoliinaan.. Siitä on tullut paras lohdutuskeino!

Tänään äiti saikin makeat hihkaisut, kun Pinja makoili aamulla sitterissä ja äiti höpötti jotain aivan päätöntä :) Isin me annettiin nukkua niin pitkään kun jaksoi, koska isi menee yöksi töihin. Tosin 10 aikaan se isikin kömpi ylös sängystä. Pinjan ja isin lempileikki toistaiseksi on suihkari; isi kuskaa Pinjaa ympäri asuntoa "lennättäen" ja tekee suihkari-ääniä.. :)

lauantai 25. lokakuuta 2008

Kaverukset


Tässä Pinjan "sulhopoika" Elmeri. Elmeri on 10 päivää Pinjaa vanhempi, mutta kaverukset on melkein tismalleen saman kokoisia! Nämä kaverukset osasivat heti kietoa kädet solmuun, kun laitettiin vierekkäin sängylle..

Saas nähdä ollaanko sitä yhtä innokkaasti kädet solmussa vielä 15 vuoden kuluttua :)






Elmerillä on jo oma poni, Kaneli. Äiti ja Pinja kävikin yks päivä tallilla ratsastelemassa (äiti tosin hiukan isommalla hepalla, kuten näkyy olisi äidin jalat ottaneet maahan Kanelin selässä ;) ).. Pinja kuitenkin pääsi testaamaan Kanelia. Taisi neiti tykätä, kun ei edes unet häiriintyneet ponin selässä :)

Huomatkaa kuinka me ratsastettiin "naisten istunnassa", jalat koreasti samalla puolella.. Vaan oikein naistensatula puuttui!

Ensimmäinen ratsastuskokemuskin on jo siis takana päin, ja monia monia vielä edessä. Etenkin kunhan vaari ostaa sen oman ponin Pinjalle ;)

Flunssaista


Tähän alkuun kuva vastakastetusta Pinjasta! Tältä näytti tämä neitokainen kastepäivänä..

Sitten asiaan! Nyt se ensimmäinen flunssa sitten iski! Äiti on ollut jo muutaman päivän kipeänä, mutta viime yönä Pinjakin krohisi, krähisi ja tuhisi todella paljon. Aamulla huomasinkin, että neidillä tulee räkää vaikka koko vuoden tarpeiksi! Ja yskäkin iski pikkuiseen :( Vaikka mielessäni mietin, että saisi tämä oma flunssa jo loppua, ottaisin sen kyllä mielummin takaisin itselle, kun antaisin tuon pienen neidin flunssailla.. Apteekista haettiin nenätippoja, jos ne auttaisi hiukan! Hyväntuulinen tuo tytteli kuitenkin on, vaikka flunssa iskikin.

Jotain positiivistakin kuitenkin: eilen siis tuli tasan 2kk täyteen, ja saman päivänä ensimmäinen NAURU! Voi kun oli ihanaa kuultavaa! Mummu höpötteli Pinjalle "Mä tahdon nyt heti nukkumaan!" moneen kertaan peräkkäin, ja Pinja höräytti oikein naurunpätkän :D Iltapäivällä äitikin sai osakseen pienen naurun, kyllä lämmitti flunssaisen sydäntä!

Isälläkin oli eilen "ensimmäisiä kertoja"-päivä, kun yli viikon kakkapihtailun jälkeen annettiin tuttipullosta maitoa, johon oli sekoitettu mallasuutetta. Eli isi syötti ensimmäisen kerran Pinjaa, ja hyvin maistui.. Taisi toimiakin, kun tuli kahdet kakat eilen, toiset illalla ja toiset yöllä :) Yleensä kun tuo neiti on kakannut kerran viikossa, jos sitäkään!

torstai 23. lokakuuta 2008

2 kuukautta täyteen

Nyt tuleekin jo 2 kuukautta neidin syntymästä. Ja suoraan sanottuna, aika on mennyt kuin siivillä, eli tiivistän ensimmäiset 2 kuukautta lyhykäisesti:

Alussa podettiin masunpuruja ja pieni lohtu sekä apu löytyi Cuplaton-merkkisestä lääkkeestä ja vauvahieronnasta. Masuvaivoista on nyt päästy melko pitkälti eroon, kun on vaihdettu Jekovitit Dee-tippoihin ja neidin suolisto jo vähän kehittynyt. Vauvahierontakin loppui jo kuukausi sitten, eikä Cuplatoniakaan ole syöty aikoihin.

Reilu 2 viikon iästä alettiin nukkumaan masultaan, kun pään kääntäminen puolelta toiselle sujui jo kuin rasvattu (ensimmäisen kerran onnistuneesti viikon ikäisenä), eikä muut asennot enää sisällä nukkuessa kelpaakaan. Kuukauden iässä alettiin nukkumaan n. 6h öisin, muutamaan otteeseen on jo sattunut 8 tunnin yöunetkin :) Eli täällä ei juurikaan öisin jouduta valvoskelemaan!

(Kuvassa Ihaa-neidillä on ikää 1kk ja 5 päivää.)

1,5kk iässä oli ristiäiset ja nimeksi tuli Pinja Kristiina. Ei ole kovin montaa kaimaa ainakaan vielä vastaan tullut. Tarkalleen ottaen n. 4400 Pinja nimistä tyttöä löytyy tästä maasta (ja tässä on mukana kuolleet ja Pinjan toisena tai kolmantena nimenä omaavat). Näin väittää väestörekisterikeskus. Pappikin kehui nimeä ja sanoi ettei aiemmin ole kastanut ketään Pinjaa.

Nyt Pinja jo hymyilee kovasti ja usein.. Tässä sitä odotellaan koska tulee ensimmäinen nauru. Kovasti sitä jo hakee, ei vaan ääni vielä kohtaa ajatusta naurusta :)

7,5 viikon iässä Pinjalla oli pituutta 59,5cm ja painoa 5320g. Hienosti kasvaa :)

24.8.2008


Elokuun aurinkoisena sunnuntaina aamuyöstä klo 01.22. putkahti maailman "pieni" tyttönen, kutsuttakoon nyt pimastuikkeliksi, joka tosin oli lempinimenä vasta pari viikkoisena.

Isän sanoin mitat olivat:
paino 3980g
korkeus 54cm
ja pipo 34,5cm

Tukkaa löytyi takaraivolta melkoisesti ja päälaeltakin hiukan, värinä komea vaaleanruskea.
Itse työ tytön maailman saattamiseksi alkoi jo perjantaina 22.8. ensimmäisen käynnistystabletin avulla. Loppujen lopuksi vielä lauantaina otettiin yksi tabletti, ennen kuin alkoi kunnolla tapahtumaan.. Äidin mielestä synnytyksen kesto oli jotain ihan muuta, kuin papereihin merkitty 14 tuntia ja risat :) Noh, oli niitä tunteja miten monta hyvänsä, vanhempien mielestä lopputulos oli maailman kaunein tyttö! (Vaikka koko raskausaika uumoiltiinkin poikaa..)

Koko "prosessin" aikana meistä ehti huolehtimaan käytännössä koko sairaalan synnytysosaston henkilökunta, kätilöitäkin hätäisesti laskien ainakin 7 kappaletta, joista yksi halusi vapaiden alkaessa viedä tämän pariskunnan kotiinsa, jotta saisi hoitaa meidän synnytyksen :)

Eli näillä sanoilla alkaa meidän pimastuikkelin/pimu pimuelssonin/pimaskuikkelin matka tässä maailmassa! Aika näyttää mitä tuosta tytöstä tulee.. Äitiinsä jos tulee, tulee tytöstä melkoinen shoppailija ja teoreettinen ihminen, jos taas isäänsä tulee, neiti on erittäin taitava käsistään, eikä jaksa olla paikallaan 10 sekuntia pidempään! :)