Yökyläilyä
Torstai-perjantai oltiin yökylässä Mimmu-tädin ja Veli-sedän luona Valkeakoskella!
Pinjasta olikin kiva nähdä pitkästä aikaa tätiä (toki setääkin, mutta kun tuo setä ja isä istahtivat hyvin pian MotoGP 2008 PlayStation2 pelin ääreen, eivätkä tainneet siitä nousta muuta kuin saunaan ja nukkumaan ;) ). Eipä siinä, Pinja näytti tykkäävän katsella kun miehet pelasivat, taisi olla kivoja ääniä ja hauskoja värejä telkassa.
Äitikin tykkäsi, kun sai juoda lasillisen punaviiniä ensimmäisen kerran yli vuoteen! Eikä tuntunut Pinjaa haittaavan, vaikka ei omassa kodissa nukuttukaan, yö meni tosi hyvin ja aamulla tuli positiivinen yllätys; aamutissillä Pinja keksikin alkaa ähisemään ja puhisemaan, johon äiti tokaisi, että "Meinaatkos taas kakat vääntää?" (tuli meinaan torstai aamunakin, eli kahtena peräkkäisenä päivänä olisi jo jonkin sortin ennätys). Sitten kuuluikin jo aika moinen narahdus ja
Perjantaina käytiinkin sitten kirpparikierroksella Koskikarassa, Pinja napattiin vaunuista mukaan kesken unien. Eipä tuntunut likkaa haittaavan, kun heräsi vasta matkalla, ja seuraili koko reissun ajan iloisena ympärilleen. Kun päästiin takaisin tädille ja sedälle, Pinja jatkoi unia vaunuissa. Siinä saatiinkin sitten odotella, koska päästäisiin kotiin lähtemään, kun neiti päätti kiskaista reilu neljän tunnin unet :)
Eli perjantai-iltana oltiin turvallisesti takaisin kotona, käytiin hakemassa uusi ERGOn kantoreppu postista, mummulle saunomaan ja kotiin nukkumaan! Hyvin meni reissu, ja toivottavasti pian päästään uusiksi!
1 kommenttia:
2. marraskuuta 2008 klo 22.23 ,
Odelia kirjoitti...
Heip,
Ihana tämä siun blogi.
Perhekerhon palstalta siut bongasin. Ollaan myös odotusaikana mesessä juteltu.
Aloitin blogin..http://poppiaisenelamaa.blogspot.com/
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu